Nyt on se tunne, että on pakko kirjoittaa tänne pysyäkseni koossa. Juuri nyt pitäisi olla onnellinen, tai olinkin siihen asti kunnes järki ja todellisuus iski vasten kasvoja. Sain postia, että mut on hyväksytty opiskelemaan. Se olisi mun unelma-ammatti ja tiedän, että pärjäisin sillä alalla.
Kuin seinä sen onnellisuuden pysäytti se. että en saa ekaluokkalaiselleni järjestettyä hoitoa.
Alunperin kun soveltuvuustestiin hain, mietin jälkeen päin hainko sinne miellyttääkseni muita etten lojuisi vaan kotona. Se miten kaiken arkisen järjestäisin oli kyllä mielessä koko ajan. Pitkät matka bussilla kulkemista,lapsen hoito järjestelyt ja oma jaksaminen.
Testissä oli tehtävä jatka lausetta ÄITI…on auttavainen vastasin. Hei haloo, vieläkin yritän uskotella itselleni että asia on näin. Kun kysyttiin millä saan opiskeluni järjestymään, niin vastasin että äiti asuu naapurissa ja on luvannut kyllä autaa ..edelleen Hei haloo! Missään vaiheessa en saanut tukevaa, kannustavaa saatika kehuvaa lausahdusta siitä että olen jaksanut hakea uudelleen koulutukseen vakavan sairastumiseni jälkeen.
Mutta näinhän se on aina ollut, ikinä en ole sitä rimaa ylittänyt minkä marttyyri äiti on asettanut.
En ikinä!
Tänään vahvana takoo mielessä se kuinka yksin olen lapsesta asti joutunut olemaan. Vaikka on jo oma perhe, se yksinäsyyden tunne on valtavan kova. Vanhempien tuki ja turva on mulle aivan vierasta. Toisinaan olen katkera niille kenellä on vanhemmat jotka tukevat ja auttavat, luovat ympärille turvaverkoston. Sen turvaverkoston puuttuminen heijastuu mun sisäiseen maailmaani
paljon. Toivottavasti itse osaan katkaista sen ja olla enemmän läsnä omille lapsilleni ja tulevaisuudessa lapsenlapsille jos niitä suodaan ja hengittelen vielä silloin.
Puolitoista vuotta sitten kun sairastin vakavan aivoverenkiertohäiriön, toivoin että viimein mun vanhemmat huomaisi mut. Ja sen kuinka lyhyt elämänlanka voi olla. Elämä on joskus minuuteista kiinni, jokapäiväisessä elämässä pitäisi muistaaa näyttää läheisilleen kuinka tärkeitä he ovat. Edes pienellä kosketuksella tai sanalla, tai sillä mikä yhdessä tuntuu hyvältä tavalta.
Koska vanhempien ja mun välille ei ole syntynyt normaalia kiintymyssuhdetta, ei sitä voi väkisinkään alkaa synnyttämään. Se on mun haave ja haaveena pysyy.
Hiljaisuus valloillaan, pienin tuhisee lapsen untaan.
Odotan vastausta itseltäni mitä teen, millä tavoin toimin. Hylkäänkö jälleen haaveeni ja olen virran vietävänä.En kukaan en mitään.
Hyvä itsellemme 12. maaliskuuta
On varsin helppoa kritisoida itseämme. Mutta se johtaa meidät vaikeuksiin, ei pelkästään itsemme kanssa, vaan myös muiden kanssa. Se, mitä me ajattelemme itsestämme, vaikuttaa siihen, miten me suhtaudumme muihin. Se vaikuttaa siihen, miten me ajattelemme muiden suhtautuvan meihin. Pitäisimmekö me ihmisestä, joka piiskaa ja halveksii itseään?
Katso peiliin ja rakasta sitä ihmistä, joka katsoo sinua takaisin. Hän ei ansaitse sinun tuomiotasi. Katso itseäsi niin kauan, että näet silmistäsi rakkauden itseäsi kohtaan. Voi olla että aluksi näet etäisen, kylmän tai halveksivan katseen. Mutta et ansaitse sitä. Ansaitset nähdä omien silmiesi katsovan sinua rakkaudella.
Me joudumme usein tilanteisiin, joissa emme tunne niitä tunteita, joita haluaisimme tuntea, tai emme tee niitä tekoja, joita haluaisimme tehdä. Juuri silloin me tarvitsemme omaa rakkauttamme. Me tarvitsemme sitä, että kuulemme itsemme sanovan ”Kaikki on hyvin. Olet tarpeeksi hyvä juuri tässä, juuri nyt. Saat levätä.” Saat kokea pettymyksesi siitä, että et ollutkaan sitä, mitä kuvittelit olevasi. Kun olet heikoimmillasi, tarvitset omaa rakkauttasi eniten. Tarvitset rakkauttasi, kun huomaat virheen tai puutteen, kun olet surullinen tai väsynyt, tai kun unelmat tuntuvat olevan vielä kaukana.
Sydämen kaipaukset eivät koskaan ole ristiriidassa elämän ja rakkauden kanssa. Joskus me luulemme kaipaavamme jotakin, mitä emme oikeasti kaipaa, ja silloin sydämemme pysäyttää meidät. Se voi sanoa ”ei tätä”, tai ”ei vielä”. Kun osaamme olla hyviä itsellemme, me olemme hyviä kaikille muillekin, sillä sen kautta me opimme, mitä ”olla hyvä” tarkoittaa. Se ei ole suuria eleitä eikä tekoja. Se ei ole näyttäviä asioita. Se on katsomista silmiin tavalla, joka sanoo ”Sinä olet tarpeeksi hyvä. Sinä riität”. Hyvyys on hiljaista. Sen kaikkein paras tuntomerkki on se, että se tuntuu hyvältä. Se riittää, sillä se on hyvyyden ainoa oikea tuntomerkki.
